Miten aselakia tulisi muuttaa

Nykyinen aselaki antaa aselupapäätöksiä tekevälle poliisille vahvat oikeudet käyttää harkintaa lupapäätöstä tehtäessä.

Ampuma-aselaki 9.1.1998/1 45§ sanoo näin: “Hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia.“

Saman lain 67§ sanoo: “...lupa on peruutettava, jos ... 4) luvanhaltijaa on hänen terveydentilansa taikka omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavan elämäntapansa tai käyttäytymisensä vuoksi pidettävä sopimattomana hankkimaan tai pitämään hallussa ampuma-aseita...”

Jokelan ja Kauhajoen tapaukset osoittivat, että mikä tahansa ase voi olla väärissä käsissä vaarallinen. Kummassakin veriteossa ampuja käytti lähes pienitehoisinta asetta, mitä markkinoilta löytyy eli aseen kaliberilla ei ollut merkitystä. Pistooli on ampuma-aseista kaikkein vaikein käytettävä ja hitaimmin opittava, mitä osoittaa sekin, että kumpikaan ampuja ei osunut poliiseihin eikä muihin ihmisiin koulun ulkopuolella. Aseen lipaskapasiteetti ei näytellyt käytännössä mitään roolia, sillä kumpikin ampuja sai rauhassa vaihtaa lipasta, ehkä jopa täyttää lippaita uusilla patruunoilla. Aseen kätkettävyyskään ei vaikuttanut tapahtumiin millään lailla, sillä ampuja olisi voinut tuoda surmapaikalle pitkänkin aseen, esim. kiväärin tai haulikon, purettuna laukussa ja koonnut sen parissa minuutissa jossain suojaisessa paikassa, esim. WC:ssä.

On tullut selväksi, että aseiden teknisiin ominaisuuksiin keskittyminen ei vaikuta riskitasoon. Voimavarat on jatkossa suunnattava entistä tehokkaammin luvanhakijan henkilökohtaiseen arviointiin.

On myös aika tunnustaa se tosiasia, että suurin osa väestöstä kunnioittaa yhteiskunnan sääntöjä ja toimii yleisen oikeustajun mukaisesti. Tämän suuren, vastuunsa tuntevan enemmistön elämää ei ole oikeudenmukaista eikä hyödyllistä rajoittaa sen vuoksi, että pieni vähemmistö ei kunnioita lakeja eikä moraalisääntöjä. Riskienhallintaan tähtäävät toimenpiteet tuleekin kohdistaa tämän vaarallisen vähemmistön edustajien tunnistamiseen ja heidän pitämisekseen kurissa. Valtaväestö on vastuullisella toiminnallaan ansainnut vapauden nauttia elämästään muita vahingoittamatta ja tähän vapauteen ei ole oikeutta kajota muiden vaarallisen käyttäytymisen vuoksi. Yhteiskunnan sääntöjä ei voi laatia ääri-ilmiöiden mukaan.

Hullunkurista kielloissa on, että ne kohdistuvat lähes poikkeuksetta niihin ihmisiin, joista ei ole muutenkaan ongelmia. Pahantekijät, joiden vuoksi kieltoja tehdään, eivät näitä kieltoja eivätkä muitakaan sääntöjä kunniota. Kiellot eivät siis ainoastaan mene hukkaan, ne jopa aiheuttavat aivan turhaa vahinkoa.

Toivottavasti uutta aselakia ja uusia lupakäytäntöjä tehtäessä painopiste osataan siirtää tarpeettomasta aseteknisten yksityiskohtien määrittelystä oleelliseen asiaan eli itse luvanhakijan ja luvanhaltijan arviointiin ja sitä kautta todelliseen riskinhallintaan. Näin voidaan oikeasti tehdä turvallisuuden eteen se, mitä aselailla ylipäätään on mahdollista tehdä.