Ihmisen ja hänen yhteisönsä fyysinen koskemattomuus on yksi keskeisiä ihmisoikeuksia. Vaikka eurooppalainen laki ja käytäntö eivät tätä oikeutta tunnusta tai kunnioita, oikeus on silti olemassa.
Vielä satakunta vuotta sitten länsimaissa jokaisen kansalaisen oikeus ja velvollisuus oli puolustaa järjestystä. Nyt tämä tehtävä on ulkoistettu täysin asiantuntijoille eli poliisille. Poliisi ei kuitenkaan voi olla jatkuvasti kaikkialla. Viranomaiset eivät useinkaan ole paikalla hädän hetkellä vaan vasta sen jälkeen. "Kun tarvitset poliisia sekunneissa, se on vain minuuttien päässä."
Esimerkiksi Jokelan ja Kauhajoen tyyppisessä kouluampumisessa tilanteen keskellä olevilla ihmisillä on paras näkymä tilanteeseen ja mahdollisuus vastarintaan. Paikalle ulkopuolelta saapuva poliisi ei tiedä täsmälleen mitä tapahtuu, joten poliisi ei pääse riittävän nopeasti apuun.
Kaikkia väkivallantekoja ei voi ehkäistä ennakolta. Ihmisille on sen vuoksi taattava myös laissa ja käytännössä oikeus, mahdollisuus ja välineet huolehtia omasta ja läheistensä koskemattomuudesta.
Pienaseet eli kiväärit ja pistoolit ovat ne välineet, joilla ihmiset voivat käytännössä puolustaa omaa, läheistensä, yhteisönsä ja isänmaansa koskemattomuutta. Jos nämä välineet riistetään, avataan ovi väkivallalla alistamiselle. Oma Eurooppamme on nyt rauhallinen, mutta mikä on tilanne parin sukupolven päästä? Käykö niin, että lapsenlapsemme joutuvatkin vainon kohteeksi ja tarvitsisivat niitä aseita, joita nyt olemme niin innokkaasti keräämässä pois?
Tässä on esimerkkinä Britannian tilanne Toisessa maailmansodassa:
“SEND A GUN TO DEFEND A BRITISH HOME.”
Armeija ja poliisi eivät voi olla ainoat aseiden haltijat, sillä ne voidaan kääntää vainoamaan vähemmistöjä, ehkä lopulta koko väestöä. Voimankäytön välineet on hajautettava tasaisesti koko väestölle, jotta mikään ryhmä ei pääsisi väkivallan avulla alistamaan muita.
On syytä muistaa, että aseita käytetään sekä pahaan että hyvään. Paha käyttö on usein näyttävää, näemme sen tuloksia uutisissa ja lööpeissä. Selvästi yleisempi aseiden hyvä käyttö taas tapahtuu huomaamatta. Ehkä tärkein hyvän käytön muoto ovat aseet, jotka ovat käyttövalmiina ja joilla harjoitellaan aktiivisesti. Nämä aseet antavat voimatoimia suunnittelevalle pahantekijälle selvän signaalin, että uhri ei aio antautua ilman vastarintaa. Pidetään yhdessä huoli, että aseiden hyvä käyttö lisääntyy ja paha käyttö vähenee.
Ampuma-aseet ovat parhaita rauhan työkaluja.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ase. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ase. Näytä kaikki tekstit
perjantai 17. lokakuuta 2008
Aseet ovat erittäin tarpeellisia
Tunnisteet:
ase,
aselaki,
ihmisoikeus,
itsepuolustus,
kivääri,
käsiase
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)